Mies lähti matkoille ja jätti minut tänne yksin kokonaiseksi viikoksi. Ehkä tekee ihan hyvää, mutta ikävä on jo kova. Nyt on taas aikaa omalle itselleen ja kavereille, jotka on ehkä vähän jäänyt pimentoon. Mutta odotus on kova ja onneksi minulla on heti kolme päivää vapaata cu mies palaa matkoilta. Eipä tarvitse paljon miettiä mitä niinä kolmena päivänä on ohjelmassa.

nyt on taas näitä päiviä kun ahdistaa.. ja ahdistaa paljon.. pahoja ja tyhmiä ajatuksia pää täynnä..

Viime näkemisestä on noin vuorokausi ja ikävä on jo kova! Hän lähettelee viestejä, joissa kertoo mitä on juuri tekemässä ja kuinka toivoisi minun olevan siinä hänen vieressään. Ihanaa <3 Onneksi näemme jo ylihuomenna, koska minäkin haluaisin hänen olevan nyt tässä! Mutta silti pelkään tutustua häneen.. hän on sanonut minulle että minuun on hirveän vaikea tutustua, että olen kovin hiljainen enkä hymyile paljoa.. Ehkä en vaan halua että hän tutustuu minuun ja lähtee pois.. En halua päästä liian lähelle ja sitten häntä ei enää olekaan.. Pitäisi vaan päästä yli siitä angstista ja lopettaa se elämän pelkääminen. Joskus minun kuitenkin täytyy se tehdä, niin miksikäs ei juuri tämän ihmisen kohdalla? Koska tästä voisi jopa seurata jotain hyvää.. On kyllä seurannutkin hyvää.. Koska olen onnellinen, ja välillä havahdun hymyileväni ja miettiväni jotain mitä ollaan yhdessä tehty tai juteltu.

Onko se sitä kun vatsassa on ihan hassu tunne koko ajan? Onko se sitä kun ajankulua ei huomaa kyseisen henkilön kanssa? Vai tältäkö tuntuu vaan olla onnellinen? En tiedä, mutta tämä on ihan upeaa! Sanoinkuvaamatonta!

Tänään kävin lääkärillä ihan kontrollikäynnillä. Lääkitystä jatketaan, mutta eipä tuo mittään! Nyt on ihanaa olla ja odotan huomista ihan innolla! Juhannusta vietetään ihan kaupungissa, mutta onneksi saan olla niin ihastuttavan ihmisen kanssa. Tapaan huomenna hänen kavereitaan. Se kyllä vähän jännittää, mutta toivottavasti kaikki menee hyvin! Ihanaa kun hymyilyttää!! Ihanaa kun hymyilyttää ihan koko ajan!!