Erosin melkein viiden vuoden suhteesta vuoden vaihteessa. Nyt on jo puolivuotta kulunut ja elämä on ihan erilaista kuin vaikka vuosi sitten. Paljon hyviä ystäviä jäi kaupunkiin, josta muutin pois, mutta uusia on tullut vastaan useampikin kappale. Muutin vähän suurempaan kaupunkiin ja hieman (sarkasmia) pienempään asuntoon. Ensimmäiset neljä kuukautta tv-tasona toimi banaanilaatikko ja ainoat huonekalut olivat sänky, sohva, kirjahylly ja ruokapöytä (ilman tuoleja, tietenkin). Nyt monta sataa euroa köyhempänä ja monta ruuvia ruuvanneena, voinen sanoa että tämä näyttää jo kodilta. Sisustaminen on aina ollut lähellä sydäntä, mutta ei ravintola-alan palkoilla paljon Eero Aarnion pastilli -tuoleja ostella. Joten olen turvautunut Ikeaan. Hankin itselleni koiran kolmisen vuotta sitten ja hän oli kuin minun ja exäni pieni lapsi. Häntä hemmoteltiin ja rapsuteltiin minkä kiireeltään kerkesi. Aina oltiin menossa tiesmihin koirapuistoon tutustumassa uusiin kuonoihin. Jos lähdimme johonkin reissuun niin ei tullut kysymykseenkään, että hänet jätettäisiin mummulaan hoitoon, hän tuli aina mukana. Hän rakastaa pitkiä automatkoja ja on aina ihan innoissaan kun joku hurauttaa autolla ohi. Ehkä hieman outoa. Nyt eromme myötä hän oli todella huonossa kunnossa ja laihtui todella paljon, mutta kyllä se elämä on ruvennut hänellekin hymyilemään. Ainahan koirat ottaa muutokset todella raskaasti, mutta hän varmaan huomasi omasta pahasta olostani, että kaikki ei ole ihan kunnossa. Mutta exäni on edelleen hänelle kuitenkin se "isi" jonka luo mennään viikonloppuisin. Se on meille vähän kuin yhteishuoltajuus. Ja edelleen hän on meidän pikku vauvamme. Itselläni paha olo tuli masennuksena, syömishäiriönä ja unettomuutena. Laihduin melkein 10 kg ja se on minulle aika paljon, koska olen aina muutenkin ollut todella pieni. Alkoholi oli minulle kuin ruokaa, enkä oikeastaan tehnytkään mitään muuta kuin kävin kapakoissa hukuttamassa suruni, tulin kotiin pyörimään sängyssä ja itkemään. Se oli vaan töitä, viina ja itkua se jakso. Hain kuitenkin apua ystävieni tukemana ja tällä hetkellä menee taas ihan hyvin. Syön lääkkeitä ja yritän elää päivä kerrallaan. Ennen näin omassa elämässäni vain pahaa, mutta nyt olen opetellut katsomaan sitä ihan uudesta näkökulmasta. Osaan arvostaa itseäni ja olemassaoloani tavalla, joka on minulle ihan uutta. Se on vaatinut paljon itskkäitä tekoja, mutta turha niitä on enää ajatella. Nyt on tämä päivä eikä eilistä voi poistaa, vaikka mitä tyhmyyksiä olisi tullut tehtyä.